Mentiin Petikkoon katsastamaan koiraladun kuntoa ja tällä kertaa ei voi valittaa, latu oli upeassa kunnossa ja samoin isän voitelemat sukset joten hiihto kulki. Vedettiin 3 kierrosta ladulla ja sitten suunnattiin metsään. Aurinkokin pilkisteli lumisten puiden välistä ja metsä oli aivan hiljainen. Olisin voinut hiihtää vaikka kuinka pitkään. Voi kun olisi aina talvi!

Tähän loppuun sopii vielä Eino Leinon runo:

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu -
mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu
tuul ulvovi, polku on ummessa
ja tuisku on taivahalla.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun ystävä häll on myötä,
kun latu on aukaistu edessään -
mut parempi hiihdellä yksinään,
tiens itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun tietty on matkan määrä,
kun liesi viittovi lämpöinen, -
mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
joka outoja onnen vaiheita käy
eikä tiedä, miss oikea, väärä.

Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun riemu on rinnassansa,
kun toivo säihkyvi soihtuna yöss -
mut käypä se laatuun hiihtäjän myös
hiki otsalla, suurissa suruissa
ja kuolema kupeellansa.