http://web.photodex.com/view/98269ax4

Minä katselin sinua pitkään ja hellästi silittelin, 
ja mietin, lieneeköhän ketkään silmin niin viisahin 
minulle katsetta luoneet, hellyyttä hellempää 
tai ystävyyttä suoneet mi aina ymmärtää? 

Sinä tiesit sen joka hetki, minunlaistani palvoit ain, 
ja nyt kun päättyy yhteinen retki sinä katsot, 
katsot vain -mutta sylissäni vielä sinä nuolet käden selkää, 
ja minä tiedän, että et siellä metsän peitossa peikkoja pelkää. 

Sillä sinne sinut kannan alle turpeen nukkumaan, 
kunhan lääkärin pistää annan sinut uneen kuolettavaan, 
mutta vielä hetken verran sun sydämes sykintää 
tahdon kuunnella tämän kerran, niin hyvää ja elävää. 

Mä usko en tarua ollenkaan, etteikö koirien taivasta ois; 
nehän aina antavat parastaan eikä kellekään murhetta sois 
ja jos sieluista sitten puhutaan, miten Luoja niin unohtaisi, 
ihan itse luomilta luoduiltaan? Ei niin Hän tehdä saisi. 

Ennen kuin silmät sammuivat kokonaan minä kerroin oravista, 
joita koirien taivaassa haukkua saa, 
ihan kaikista puiston puista- ja sitten se vaipui, 
vaipui vain, kuono kylmeni kokonaan, sitä pitelin 
vieläkin polvillain ja tietenkin myös sitä sieluaan.